Tunnetko 1900-luvun taidehistoriaa? (Osa I)

Taidehistoria on rikas ala, jonka koukeroissa riittää tutkittavaa eliniäksi. Yhdessä iltapäivässä tai artikkelissa ei ehdi käsitellä kuin murto-osan kiinnostavista eurooppalaisista taidesuuntauksista, puhumattakaan maailman muista kolkista. Jos taiteen katselu kiinnostaa, mutta et ole perehtynyt sen historiaan, voit tästä artikkelisarjasta päästä kuitenkin alkuun. Vaikka et olisi kuunnellut kuvaamataidon tunneilla, tai niistä olisi vierähtänyt jo jonkin verran aikaa, voit ottaa 1900-luvun taidesuuntausten perusteet haltuun.

1900-luku oli suurten murrosten aikaa, ja yhteiskunnan muutos heijastui myös taiteeseen. Vuosisadan aloitti lyhyt rauhan aika, belle époque, jonka aikana impressionismi ja siitä johdettu jälki-impressionismi olivat muodissa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nähtiin voimakkaasti tyyliteltyjä taidesuuntauksia, jotka hylkäsivät aiemmat käsitykset siitä, millaista taiteen pitäisi olla. Kehitys kiihtyi uutta vuosituhatta lähestyttäessä, kun esittävä taide teki tietä monimuotoiselle nykytaiteelle. Tässä lyhyt katsaus viime vuosisadan tärkeimpiin taidesuuntauksiin. Ensimmäinen osa käsittelee 1900-luvun alun taidesuuntauksia: impressionismia, ekspressionismia ja fauvismia, Art Nouveauta eli jugendia sekä kubismia.

Impressionismi

Impressionismin kultakausi koettiin jo 1800-luvun loppupuolella, mutta se on kuitenkin sisällytetty tähän listaan, koska se vaikutti niin voimakkaasti myös 1900-luvun taiteeseen. Impressionismin tavoitteena oli kuvata tietystä hetkestä saatu vaikutelma, impressio – tärkeää oli tunne, ei yksityiskohtaisuus.

Impressionismi oli mullistava taidesuuntaus, koska se rikkoi perinteisiä sääntöjä, joiden mukaan taiteen pitäisi olla esittävää. Impressionismi kun ei pyrkinyt niinkään asioiden vaan sisäisten tunnetilojen esittämiseen. Taidesuunta auttoi muuttamaan ihmisten käsitystä taiteesta ja viitoitti siten tietä kohti modernismia ja nykytaidetta.

Tunnetuin impressionismia edustaneista taiteilijoista on epäilemättä ranskalainen Claude Monet, jonka värin ja valon käyttöä ihaillaan edelleen. Tyylisuunta sai nimensäkin Monet’n maalauksesta “Impression, soleil levant” eli “Impressio, auringonnousu”. Muita tunnettuja impressionisteja olivat Camille Pissarro, Alfred Sisley sekä Edgar Degas, joka tosin sai innoitusta myös muista taidesuuntauksista.

Jälki-impressionismi

Impressionismista vaikutteita ottaneet, mutta kuitenkin omia polkujaan kulkeneet taiteilijat muodostivat 1900-luvun alkupuolella niin sanotun jälki-impressionistisen eli postimpressionistisen taidesuuntauksen. Jälki-impressionismia voidaan kutsua impressionismin ja ekspressionismin välimuodoksi, vaikka se ei olekaan yhtenäinen suuntaus. Kuuluisia jälki-impressionismeja olivat esimerkiksi Paul Gauguin ja Paul Cézanne.

Jälki-impressionismiin lukeutuivat esimerkiksi pointillismi, jossa maalattiin pieniä pisteitä kiinnostavan pinnan aikaansaamiseksi. Myös esimerkiksi syntetismi, jossa hyödynnettiin vahvoja värejä ja viivaa, on eräs jälki-impressionistinen suuntaus. Syntetismillä oli yhtymäkohtia symbolismin kanssa. Suomessa sitä voidaan nähdä esimerkiksi Gallen-Kallelan Kalevala-taiteessa.

Jälki-impressionismi on hyvä esimerkki siitä, että taidesuuntausten rajat ovat usein häilyviä, ja niissä voi olla mielipide-eroja. Vaikka ismit voivat olla käteviä työkaluja suuntausten jäsentelyyn ja oikeanlaisten mielikuvien herättämiseen, ei ole syytä jäädä niiden vangiksi.

Ekspressionismi

1900-luvun taitteessa monet taiteilijat halusivat siirtyä klassisesta esittävästä taiteesta kokeilevampaan ilmaisuun. Ekspressionismilla tarkoitetaan tällöin syntynyttä suuntausta, jossa pyrittiin kuvaamaan tunnetiloja uusin tavoin. Kirkkaat ja voimakkaat värit sekä rohkeat vedot ovat ominaisia ekspressionistiselle taiteelle. Taidesuunnan kiteyttää ekspressionistisen maalari Wassily Kandinskyn lausahdus: “Kaunista on se, mikä on sisäisesti kaunista”.

Ekspressionismiin lasketaan toisinaan myös ranskalainen taidesuuntaus fauvismi, joka sai nimensä sanasta “fauve” – peto. Nimensä mukaisesti fauvismin värien ja viivan käyttö on tyypillistä ekspressionismiakin voimakkaampaa, jopa väkivaltaista. Tunnetuimpia fauvismin edustajia on Henri Matisse.

Kandinskyn lisäksi tunnetuimpia ekspressionisteja ovat esimerkiksi fauvismiakin edustanut Matisse, Egon Schiele ja Francis Bacon. Suomessa ekspressionismia edusti 1910-luvulla vaikuttanut Marraskuun ryhmä, johon kuuluivat esimerkiksi Tyko Sallinen, Wäinö Aaltonen sekä Alwar Cavén.

Art Nouveau eli Jugend

Art Nouveau, joka tunnetaan pohjoismaissa myös nimellä Jugend (saksaksi “nuoruus”), oli ennen ensimmäistä maailmansotaa suosittu tyylisuuntaus. Suomessa Jugend-tyyli tuo mieleen erityisesti rakennustaiteen, mutta kyseessä oli myös maalaustaiteen ja grafiikan suuntaus, jossa pyrittiin luomaan uutta ja ilmentämään tuttujenkin aiheiden taustalla olevaa salaperäistä symbolismia.

Art Nouveau-tyyli sai alkunsa Britannian prerafaeliiteilta, jotka painottivat taiteen kaavojen rikkomista ja uusien ideoiden ilmaisemista. Samoja ajatuksia sovellettiin kaikkiin taidemuotoihin, esimerkiksi arkkitehtuuriin, jossa arkkitehdit kuten Victor Horta ja Antoni Gaudí kokeilivat rohkeasti uutta.

Maalaustaiteessa Art Nouveau nähtiin keskittymisenä taiteen muotoon enemmän kuin sisältöön. Värien ja viivan käyttö oli tärkeämpää kuin aihevalinta. Aiheisiin saatiin inspiraatiota erityisesti luonnosta ja vieraista kulttuureista, erityisesti kaukoidästä. Japonismi nousi suursuosioon, ja Hiroshigen kaltaisten puupiirrostaiteilijoiden työt innoittivat eurooppalaisia taiteilijoita. Art Nouveau ilmentääkin sitä, miten globalisoitunut maailma oli jo 1900-luvun alussa. Uudet ideat ja teokset levisivät nopeasti ympäri maailmaa, ja vaikutteita saatiin sekä läheltä että kaukaa.

Tunnetuimpia Art Nouveau-taiteilijoita ovat Gustav Klimt, Alphonse Mucha ja Henri Toulouse-Lautrec. Tunnettuja Jugend-arkkitehtejä ovat esimerkiksi Charles Rennie Mackintosh, Horta sekä Gaudí, jonka luomat rakennukset houkuttelevat edelleen tuhatmäärin turisteja Barcelonaan.

Kubismi

Kubismi oli 1900-luvun alun suuntaus, jossa pyrittiin asioiden hajottamiseen, analyysiin ja sitten uudelleen kokoamiseen muuttuneessa, pelkistetyssä muodossa. Realistisilla syvyysvaikutelmilla heitettiin vesilintua, ja niiden sijaan keskityttiin kuvaamaan asioita monista eri kulmista samanaikaisesti. Kubismia ilmennettiin sekä maalaustaiteessa että muissa taidelajeissa, jopa arkkitehtuurissa. Sen uskotaan saaneen vaikutteita Einsteinin suhteellisuusteoriasta, joka keksittiin samoihin aikoihin. Näin kubismi havainnollistaa erinomaisesti sitä, miten taiteella on tapana heijastella yhteiskunnan tapahtumia.

Kubismin kultakausi alkoi Pablo Picasson teoksesta “Les Demoiselles D’Avignon” (“Avignonin naiset”), joka  valmistui vuosina 1906-1907. Naisvartaloita epätyypillisen geometrisesti ja kulmikkaasti kuvannut teos herätti paitsi järkytystä, myös voimakasta kiinnostusta. Monet muut taiteilijat halusivat kokeilla uutta suuntausta, joka koettiin provokatiivisena.

Eittämättä tunnetuin kubistinen taiteilija on Pablo Picasso, jonka teoksista lähes kaikilla ummikoillakin on selkeä käsitys. Kubismi onkin yksi voimakkaimpia mielikuvia herättävistä taidesuunnista. Picasson lisäksi merkittäviä kubisteja olivat esimerkiksi Georges Braque ja Jean Metzinger.

Suomessakin kubismi kiehtoi monia taiteilijoita, ja esimerkiksi Ilmari Aalto maalasi tunnettuja kubistista innoittuneita töitä, kuten Kellot (1914). Picasson sijaan Aalto tosin sai vaikutteita ensisijaisesti venäläisestä maalaustaiteesta ja musiikista.